Voi kuinka se antaakaan voimia, energiaa ja potkua kun kaiken tavallisen koti arkirumban keskellä tekee jonkun pienen jutun, ns. oman tuotoksen kuinka se antaakaan voimia ja iloa. Isommalla tytöllä on ihana tapa. Hän kysyy usein ja useilta, että "mitä sie hommaat"?

Eletään totisesti vuoden pimeintä aikaa. Tuntuu ettei kirkasta ole nyt ollenkaan, kirkkainkin hetki on sininen. Tärkeää ja ihanaa aikaa tämäkin, hidastaa, levätä ja hunteerata. Ja taivas, se on niin taivaallisen kaunis kaamosaikana, kaunein kuin koskaan. Lapsillekin uni maistuu, enemmän. Aamuvirkku isosiskokin nukkuu aamulla pitempään ja illalla jo hyvissä ajoin, tyytyväisenä nukkumaan. Lapsetkin selvästi lataa akkuja, ja miksipäs ei onhan nämä vuojen kierrot meidän soluihinki kirjotettu.

Tasan viikon päästä on jouluaatto. Tortut ja piparit syödään sitä mukaa, kun niitä syntyy. Yhden taatelikakun olen (itelle) leiponut ja jemmannut pakasteeseen (jemmannut itseltäni). Joululta odotan yhdessä oloa, sen kaikissa ihanissa muodoissa. Tämä on sitä aikaa vuodesta jolloin lapsuuden ystävät tulevat koti-koteihinsa lomille ja heitäkin näkee pitkästä aikaa.

Alla muutama kuva Kirkon ulkomaanavun vuoden 2013 kalenterista. Etenkin näin joulun alla tällaiset kuvat, ihan jostain muualta puhuttaa.

Meidän ei tarvitse kantaa joka aamu lapsillemme vettä kaivosta omassa selässä. Vaan lotraamme heti aamusta lähtien kuumalla ja kylmällä vedellä. Emmehän me edes ajattele, se on meille niin itsestäänselvyys, hullua. Ihan hullua.

Meidän pyykinpesukoneiden täytyy olla äänettömiä, nopeita ja mitä vielä kaikkea vaina voimme kuvitella haluavan. Kone ei saa kuluttaa vaatetta, ei viedä väriä. Ihan hullua, niin hullua. Ihan hullua.

Joulu lähestyy, ihanaa ihanaa. Eilen leivottiin pipareita ensimmäisen kerran. Joulun tuloa ei stressata, ei suoriteta. Lahjat kummilapsille alkaa olla hankittuna. Ootan eniten tunnelmaa ja rauhaisaa oloa yhdessä perheen ja läheisten kanssa, tietysti suklaasta ja muista herkuista nauttien. Eilen tuli postissa kirkon ulkomaanavun uusi vuosi kalenteri jonka kuvat taas jälleen kerran pysäyttivät. Kuinka hyvin meillä on asiat, kaikkea on yllin kyllin ja vähän liikaakin kaikkea. Vähempikin riittäisi. Ehkä laitan myöhemmin teillekin tänne joitakin kuvia, ne oli niin puhuttelevia.

Isompi tyttö on otanut nyt muutamassa viikossa suuren harppauksen. On tasoittunut ihan hurjan paljon, puhe mennyt eteenpäin paljon. Kiukku vähentynyt ja leppoisa olo ja leikki lisääntynyt. Tuntuu ihan ihmeelliseltä. Syksy ollut aika taajomista tytön kanssa. On hukeaa myös huimata kuinka siskokset jo leikkivät yhdessä (erikseen). Aamuisin varsinki saattavat touhuta omassa huoneessa dublojen kanssa pitkänkin aikaa. Nytki kolina kuuluu. Taidan nyt käydä sotkujen kimppuun. Iltapäivällä ulos kolaamaan ja lakaisemaan uutta lunta, sitä riittää nyt.