sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Uusia tuulia !


On ihanaa, kun illalla ikkunat on auki ja kuuluu lintujen laulua. Se on selvä kesän merkki. Kevät meni ihan hujauksessa, aivan salaa hurahti. Olen ollut niin kovin kovasti työllistetty ettei puhettakaan että ois ollu aikaa tänne raapustaa mitään. Ollaan jo pitemmän aikaa pakkailtu tavaroita, aina vähän kerrallaan ja nyt alkaakin olla jo huushollissa mukavan avaraa, oikein kaikuu. Ja mikä parasta, kun tila tyhjenee niin kaiken hahmottaa paremmin ja kivempi visioida ja suunnitiella uutta =) Iiihaanaa.
 

Tässä ollaan "retkellä" takapihalla eli toisin sanoen pikku E:n unien aikaan mie oksasaksilla pusikoitten kimpussa ja isosisko suht tyytyväisenä rusinapaketin kanssa ihmetteli maailman ja mamman menoa. Huomenna taas pakkaushommat jatkuu, varasto täyttyy hyvää vauhtia. Kyllä sitä on kantaessa saanu ihmetellä, että miten herran jee nykyihmisellä on tavaraa. Aivan hävettää, niin pajon sitä on. Ja kuinka niihin omiin tavaroihin on vielä kiintynytki, seki vielä. Toki olen tosi tyytyväinen kuinka paljosta olen myös luopunut viimeaikoina, PAKKO.


Talo hiljainen nyt. Hetken olen vain omian touhujen ja ajatusten kanssa sitten pakko mennä itekki nukkumaan, että taas huomenna jaksaa ahertaa ja ennen kaikkea nousta aikasin. Voi luoja kuinka nautin, kun on (tulossa) kesä. Oodi kaikille ihanille vuodenajoille.